Mitä Priscilla Presley ajatteli Elvis-elokuvan päätähdestä? Ohjaaja kertoo, että kritiikkiä ja epäilyksiä riitti

27.12.2022 12:19

Alkukesästä ensi-iltaan tullut Elvis-elokuva osoittautui kunnioitettavaksi menestystarinaksi. Sellaiset 268 miljoonaa euroa tuottanut leffa sai kiitosta myös kriitikoilta, ja erityisesti pääosaan kiinnitetty Austin Butler keräsi kehuja panoksestaan. Ohjaaja Baz Luhrmann kuitenkin kertoo, etteivät kaikki olleet aluksi vakuuttuneita Butlerin kyvyistä näin suuren tehtävän edessä – esimerkiksi Elviksen puoliso Priscilla Presley ei aivan uskonut, että suhteellisen tuntematon näyttelijä pystyisi täyttämään laulajaikonin saappaat.

”Sanon tämän nyt kaikella kunnioituksella, koska nykyään olemme kuin perhettä. Mutta hän oli aika äänekäs epäilystensä kanssa. Hänellä oli tapana sanoa, että ’enpä tiedä, tästä elokuvasta voi tulla ihan hullu, Baz on joskus ihan sekopää, ja miten tuo hintelä poika voi muka esittää Elvistä'”, Luhrmann muistelee Classic Rockin mukaan.

Luhrmannin visio oli kuitenkin selvä: hän halusi näyttää ihmisen valtavaksi koneistoksi muuttuneen Elvis-myytin takana. Elvis oli suuri viihdyttäjä ja tähti, mutta hän oli myös aviomies, isä ja oikea henkilö. Ensi-illan jälkeen Priscillakin sitten tuumasi, että projekti onnistui. Hän kertoi ajatuksistaan Luhrmannille kirjeellä.

”En kerro kaikkea, mitä siinä luki, mutta oleellinen kohta oli, kun hän kirjoitti: ’Olen joutunut sietämään koko elämäni ajan ihmisiä, jotka imitoivat aviomiestäni. En tiedä, miten se poika sen teki, mutta jokainen ele, jokainen silmänisku… Jos mieheni olisi täällä, hän sanoisi, että jopas jotain, sinähän olet minä”, Luhrmann kertoo.

Lisää luettavaa