Mongolit hyökkäävät, oletko valmis? The Hu saapuu kahdelle keikalle Suomeen

30.4.2024 11:17

Ulan Batorin bändiylpeys The Hu saapuu syyskuussa kahdelle keikalle Suomeen. Mongolian arojen ääntä, kurkkulaulua, vanhan maailman perinnesoittimia ja metalliriffejä pääsee kuulemaan 4.9. Helsingin Kulttuuritalolla ja 5.9. Tampereen Pakkahuoneella.

Orkesteri on tuttu näky Suomen kamaralla, sillä viimeksi yhtye nähtiin maassamme viime kesän Tuska-festareilla. Lujasti nämä herrat ovat tehneet hommia mongolisävytteisen metallimusiikin levittämiseksi, joten mukava homma, että yleisöä on alkanut löytyä myös Pohjoismaista.

Liput syyskuun keikoille tulevat myyntiin Lippupisteessä (Helsinki) ja Tiketissä (Tampere). Kulttuuritalolla sisään pääsee 38,50 eurolla, Tampereella hinta on 47 euroa. Alapuolelta voi vielä tarkastaa The Hun tuoreimman musiikkivideon, mikäli on jäänyt välistä:

Lisää luettavaa