Negativelta dvd ja sinkkuboksi, loppuvuodesta studioon

30.7.2007 14:24
Negative-fanaatikkojen ei tarvitse tänä jouluna kovin kauan miettiä, mitä siltä vanhalta valkoparralta kauniisti pyytäisi. Tamperelaisyhtye nimittäin hemmottelee diggareitaan sekä dvd:n että sinkkuboksin myötä.

Negative-fanaatikkojen ei tarvitse tänä jouluna kovin kauan miettiä, mitä siltä vanhalta valkoparralta kauniisti pyytäisi. Tamperelaisyhtye nimittäin hemmottelee diggareitaan sekä dvd:n että sinkkuboksin myötä.

– Dvd:n nimeksi tulee In The Eye Of The Hurricane. Sinne tulee iso kasa livebiisejä ja muuta materiaalia vuosien varrelta, Negativen nokkamies Jonne Aaron kertoo.

– Sinkkuboksin työnimenä on puolestaan kulkenut Fun Box. Siitä tulee pirun hieno juttu ja pakettiin laitetaan kaikki meidän tähän mennessä julkaistut singlemme. Esimerkiksi meidän ensimmäistä sinkkua The Moment Of Our Lovea ei ole saanut pitkään aikaan mistään. Boksiin laitetaan myös meidän ensi syksynä ilmestyvä uusi radiosingle, jonka myyntiversio julkaistaan vain tässä boksissa.

– Näiden kahden julkaisun myötä bändin tähänastinen ura saadaan mukavasti pakettiin. Tämän tilinpäätöksen jälkeen päästään aloittamaan tavallaan puhtaalta pöydältä.

Negative onkin työstänyt kovaa vauhtia uusia biisejä.

– Olen väsännyt kappaleita itsekseni ja Larryn (Love, kitara) kanssa kahdestaan. Larry on toki tehnyt musaa myös omalla tahollaan. Juuri kokeiltiin erästä uutta kappaletta koko bändin kanssa ja se toimi aivan mahtavasti. Siitä tuli erittäin hyvä ja luottavainen mieli! Ideoista ei ole muutenkaan pulaa, sillä biisiaihioita on jo iso kasa, Aaron miettii.

– Seuraavan levyn työnimenä on ollut "Aerosmith". Entistä isompaa, melodisempaa ja monipuolisempaa materiaalia meiltä on siis tulossa. Seuraavalla levyllä mennään ihan ääripäästä toiseen. Negativelta se tulee kuulostamaan, ei siinä mitään, mutta mennään kuitenkin laidasta laitaan meidän omassa kontekstissa.

Saksan-kiertueelle syyskuussa lähtevä Negative nauhoittaa seuraavan albuminsa tamperelaisessa Deerhouse-studiossa toistaiseksi nimeämättömän tuottajan kanssa.

– Hiilesmaan Hiilen tai T.T. Oksalan (eli aikaisempien Negative-levyjen tuottajien) kanssa me ei nyt tehdä duunia vaan haetaan uusia tuulia tuottajaosastollakin, kertoo Jonne.

– Me mennään studioon jo loppuvuodesta ja yritetään saada albumi pihalle keväällä. Nyt on ihan hirveä hinku tehdä uutta albumia ja päästä sen myötä keikoille!

www.negative.fi

Lisää luettavaa