Neil Peartin kuolema iski odotettua rajummin, sanoo Rush-kitaristi Alex Lifeson – ”Kuvittelin, että olisimme olleet valmiina”

Manuel Nauta/ Nurphoto/ Shutterstock/ All Over Press

Lifeson sanoo olevansa myös varma, että hän ja Geddy Lee tulevat ennen pitkää jatkamaan yhteistyötä musiikin saralla.

Rush-rumpali Neil Peartin kuolemasta tuli 7. tammikuuta kuluneeksi tasan vuosi. Peart menehtyi syöpään, jota vastaan hän taisteli yli kolmen vuoden ajan. Tuoreessa Make Weird Musicin haastattelussa Rush-kitaristi Alex Lifeson sanoo yllättyneensä, miten kovaa Peartin kuolema lopulta kolahti, koska hänellä ja laulaja-basisti Geddy Leellä oli kuitenkin aikaa valmistautua läheisen ystävän poismenoon.

”Tiedät varmaan, että olimme todella, todella läheisiä. Aina kun joku niin läheinen menehtyy, se menee todella syvälle. Luulen, että minä ja Geddy molemmat kuvittelimme ottavamme asian paremmin vastaan. Neil sairasti kolme ja puoli vuotta eikä kukaan tiennyt siitä. Tai siis, monikin tiesi siitä, mutta se ei ollut julkista tietoa. Kuvittelin, että olisimme olleet valmiina, mutta emme olleet. Me molemmat todella kamppailimme asian kanssa”, Lifeson myöntää ja sanoo, ettei Peartin kuoleman jälkeen halunnut edes koskea kitaraan.

”Sama kävi, kun Neilin tytär menehtyi (Peartin Selena-tytär menehtyi 19-vuotiaana auto-onnettomuudessa vuonna 1997). Musiikki ei tuntunut enää niin tärkeältä. Niin kävi nytkin. Ja sitten korona iski ja nyt olemme kaikki ihan erilaisessa mielentilassa.”

Lifeson sanoo ensimmäisen vuoden olevan hänelle yksi suruajan virstanpylväistä, jonka jälkeen tapahtunutta on helpompi käsitellä.

”Neilin tapauksessa näen jatkuvasti kuvia hänestä ja moni asia muistuttaa hänestä jatkuvasti, mikä on tehnyt asian käsittelystä vaikeaa. Mutta nyt vuoden jälkeen huomaan ajattelevani enemmän niitä hyviä yhteisiä aikoja ja muistoja kuin pelkkää surua. Ja niitä hetkiä on paljon – nauroimme niin paljon kaikki nuo vuodet. Musiikkimme ja kumppanuutemme lisäksi muistan kaikki naurut ja hymyt ja sellaiset asiat. Siitä muodostuu hieno kuva, mikä auttaa menemään eteenpäin”, Lifeson toteaa ja sanoo olevansa varma, että hän ja Geddy Lee tulevat jatkamaan joskus tulevaisuudessa musiikin tekemistä yhdessä.

”Kun viimeinen kiertueemme päättyi 2015, sävelsin ja soittelin itsekseni. Geddy työsti kirjaansa. Puhuimme monesti, että meidän pitäisi tehdä jotain yhdessä, mutta hän oli todella, todella kiireinen kirjansa ja sen promoamisen kanssa. Meillä ei siis ole ollut mahdollisuutta istua alas ja ruveta hommiin. Keskustelemme siitä yhä ja olen varma, että vielä niin tapahtuu.”

”Luonnollisesti tämä pandemia on sotkenut kaikki asiat, mutta olemme molemmat halukkaita palaamaan taas yhteen ja tekemään sitä, mitä olemme tehneet 14-vuotiaista asti ja mitä rakastamme tehdä. Ja me työskentelemme todella, todella hyvin yhdessä.”