Nettispesiaali, osa 2! Matti Johannes Koivu halusi tehdä levyn, josta veli tykkäisi

23.1.2015 10:00

Soundin netissä julkaistaan yksinoikeudella sarja videoita, joissa Matti Johannes Koivu kertoo tänään julkaistun uuden albuminsa taustoista.

Koivun kuudes pitkäsoitto on nimeltään Kauneimmat meistä. Videoilla käsitellään levyn taustoja, tekijöitä, teemoja ja lauluja.

− Halusin tehdä levyn, josta veljeni Jussi tykkäisi. Hän aina valittaa, että uin liian syvällä, Matti Johannes Koivu sanoo toisella videolla.

Koivu kertoo videolla kirjoittaneensa levylle ensin runsaasti hirvittäviä kappaleita, mutta joukosta löytyi myös helmiä. Katso toinen video alla!

Paljon lisää Matti Johannes Koivusta vuoden ensimmäisessä Soundissa 1/2015.

(Kuva: Visa Högmander)

Lisää luettavaa