Niinhän siinä kävi, että Ghost julkaisi ensimaistiaisen tulevalta ep:ltään – käsittelyssä Genesis-klassikko

9.4.2023 16:09

Aiemmin raportoimamme Ghostin ep-vuodon tiedot osoittautuivat ainakin toistaiseksi paikkansa pitäviksi.

Ghost on nimittäin julkaissut uutena kappaleena coverin kappalelistaukselta löytyneen Genesiksen Jesus He Know Me -klassikosta. Julkaisun kansikuva on myös sama kuin vuodossa, mutta varsinaisesta ep:stä ei ole tehty vielä virallista julkistusta. Nyt on virallinen julkistuskin linjoilla. Phantomime-niminen ep ilmestyy 18. toukokuuta ja sisältää viisi coveria, joista ensimmäinen on alta löytyvä Jesus He Know Me

Alla uunituore video.

EDIT. 9.4. klo. 16.20: Tulevan ep:n tietoja ja otsikkoa tarkennettu yhtyeen virallisen julkistuksen myötä.

Lisää luettavaa