Nyt kävi sitten niin, että Eläkeläiset kutsui estradille todella yllättävän ulkomaalaisvieraan!

2.9.2018 20:14

Eläkeläiset juhli kahdenkymmenenviiden vuoden mittaista taivalta Tampereen Klubilla ja Helsingin Tavastialla. Molemmat keikat olivat tunnelmaltaan suorastaan erinomaisia, ja yleisö riitti jonoksi asti niin ovella kuin etenkin baaritiskeillä.

Tampereen-konsertti sisälsi mielenkiintoisen episodin, kun Eläkeläisten kanssa lavalle nousi saksalaisherrasmies – eikä ihan mikä tahansa kaduntallaaja, sillä kyseisen kaverin nimi on Luke Mockridge. (Katso tapahtumavideo tuossa yläpuolella).

Mockridgen ei välttämättä soita suomalaisten kelloja, joten kerrottakoon tässä sen verran, että Luke on kotimaassaan erittäin, erittäin tunnettu televisiokasvo. Mitä hän sitten teki Eläkeläisten keikalla Tampereella? Se (kuulemma) selviää myöhemmin tänä vuonna.

Tuossa alapuolella on puolestaan tarjolla tunnelmia Helsingistä.

Lisää luettavaa