”Olipa surrealistinen päivä” – Killswitch Engage -nokkamies leikkauksessa, julkaisi kuvan operaation jälkeen

Yhtyeen on tarkoitus lähteä toukokuun lopulla kiertueelle Iron Maidenin lämmittelijänä.
1.5.2018 10:00

Metalliyhtye Killswitch Engage -yhtyeen nokkamies Jesse Leach joutui maanantaina 30. huhtikuuta kirurgiseen operaatioon polyyppien vuoksi. Leikkaus onnistui hyvin ja Leach julkaisikin pian operaation jälkeen jo kuvan Instagramissaan.

”Iso kiitos tohtori Woolle ja koko Mount Sinain sairaalan mahtavalle henkilökunnalle. Olipa surrealistinen päivä. Onneksi se on ohi ja pääsen suuntaamaan kotiin”, Leach kirjoittaa kuvan saatteeksi.

Bändi joutui perumaan seitsemän keikkaa huhti-toukokuun taitteesta Leachin valmistautuessa leikkaukseen sekä antaakseen tälle toipumisaikaa. Killswitch Engagen on tarkoitus lähteä Iron Maidenin matkaan hevijätin toukokuun lopussa alkavalle Euroopan-kiertueelle, joka saapuu myös Suomeen 28. ja 29. päivä. Leachin odotetaan kuitenkin toipuvan normaaliin iskukykyyn siihen mennessä ja yhtyeen lähtevän matkaan suunnitelmien mukaisesti.

https://instagram.com/p/BiNU5nYgh3c/?utm_source=ig_embed

Lisää luettavaa