Onpahan sotku: Woodstock-jättifestivaalin rahoittaja kertoo tapahtuman peruuntuneen, mutta järjestäjä kiistää väitteet jyrkästi

29.4.2019 20:49

Muun muassa Billboard ehti jo uutisoida elokuussa järjestettäväksi aiotun Woodstock 50 -festivaalin peruutuksesta, kun tilanne muuttuikin kertaheitolla reippaasti sekavammaksi. Alunperin tapahtuman toteutumisen ylle alkoi kerääntyä tummia pilviä, kun Woodstockin 50-vuotista historiaa juhlistaneen jättitapahtuman lipunmyynnin ilmoitettiin viivästyvän. Pelot hankkeen epäonnistumisesta näyttivät jo realisoituvan, sillä festivaalia rahoittanut Dentsu Aegis Network julkaisi aiemmin tänään lausunnon, jonka mukaan nykyisellään tapahtumaa ei kyetä järjestämään Woodstockin historiallisen nimen ansaitsemalla tavalla.

”On agentuurien unelma päästä työskentelemään ikonisten brändien kanssa ja tulla yhdistetyksi merkittäviin liikkeisiin”, lausunnossa kirjoitetaan. ”Meillä on vahva historia samansuuntaisia kiinnostuksenkohteita omaavien ihmisten yhteen tuoneiden kokemusten tuottamisessa, jonka vuoksi valitsimme olevamme osa Woodstockin 50-vuotisjuhlallisuuksia. Suunnattomasta ajallisesta panostuksestamme ja sitoutumisestamme huolimatta emme usko, että festivaalia kyetään järjestämään Woodstockin nimen ansaitsemalla tavalla, eikä artistien, yhteistyökumppaneiden tai katsojien turvallisuutta ja hyvinvointia kyetä turvaamaan.”

”Pitkällisen harkinnan jälkeen Dentsu Aegis Network’s Amplifi Live on päättänyt perua festivaalin. Vaikka päätös on vaikea, uskomme sen olevan taloudellisesti järkevin ratkaisu kaikkien osallisten kannalta.”

Festivaalin järjestäjäorganisaatio on kuitenkin rientänyt kiistämään Dentsu Aegis Networkin lausunnon paikkansapitävyyden Poughskeepsie Journalille ja vakuuttaa, että tapahtuman puitteissa tullaan tanssahtelemaan elokuussa alkuperäisen suunnitelman mukaan. ”Woodstock 50 kiistää peruutusuutiset ja aikoo hakea korvauksia oikeusteitse”, järjestäjätaho julistaa.

Woodstock 50:n aiemmin julkistettuihin pääesiintyjiin lukeutuvat Robert Plant, The Raconteurs, Imagine Dragons, Jay-Z, Halsey, Sturgill Simpson, Miley Cyrus, The Killers, Chance the Rapper, Cage the Elephant ja The Lumineers. Alkuperäisestä tapahtumasta mukana ovat Dead & Company, John Fogerty, Santana, John Sebastian, Country Joe Mcdonald sekä Canned Heat.

Lisää luettavaa