Paul Weller poliittisena, Sigur Rós hylkäsi levyn

28.1.2010 09:13

Englantilaismuusikko Paul Wellerin uusi Wake Up The Nation -levy hyökkkää rajusti Britannian kuninkaallista perhettä ja maan poliitikkoja kohtaan.

– Esimerkiksi kappale Find The Torch Burn The Plans kertoo tämän kansakunnan tilasta. Asioiden pitää muuttua ja meidän täytyy ottaa ohjakset käsiimme poliitikoilta. 7 + 3 Is The Striker’s Name -biisi kritisoi kuninkaallisen perheen "näkymätöntä", mutta tehokasta valtaa, Weller taustoittaa.

Neljätoista biisiä sisältävä Wake Up The Nation ilmestyy huhtikuun puolivälissä. Levyllä vierailevat muun muassa Bev Bevan (ELO) ja Kevin Shields (My Bloody Valentine). 

Islantilainen Sigur Rós on puolestaan hyllyttänyt materiaalin, jonka oli määrä seurata Með Suð I Eyrum Við Spilum Endalaust -albumia (2008).

– Nauhoitimme paljon juttuja, mutta heitimme ne lopulta menemään. Starttaamme koko session uudelleen, laulaja Jón Þór ”Jónsi” Birgisson sanoo.

Birgissonin sooloalbumi ilmestyy puolestaan maaliskuun lopulla.

Lisää luettavaa