Espanjan veroviranomainen ja poptähti Shakira ovat olleet vuosia napit vastakkain verottajan syyttäessä laulajaa veropetoksesta. Verottajan mukaan Shakira vietti vuonna 2011 Espanjassa yli 183 päivää, mutta ei maksanut tuolta ajalta veroja, minkä johdosta laulaja määrättiin vuonna 2021 maksamaan sakkoja runsaat 55 miljoonaa euroa.
Nyt espanjalainen tuomioistuin on kuitenkin todennut, että Shakira oli 2011 Espanjassa vain 163 päivää eikä ollut näin verovelvollinen maahan. Veroviranomainen joutuukin maksamaan takaisin laulajalta perityt summat korkoineen. Asiasta uutisoi muun muassa CNN.
”Kahdeksan vuotta kestäneen brutaalin, maineeni tuhoamiseen tähdänneen masinoidun kampanjoinnin ja lukemattomien oman ja perheeni hyvinvointiin vaikuttaneiden unettomien öiden jälkeen tuomioistuin on viimein tehnyt asian selväksi. Mitään petosta ei koskaan tapahtunut”, Shakira kommentoi oikeuden päätöstä.
”Minua on kohdeltu syyllisenä lähes vuosikymmenen ajan ja prosessin jokainen askel on vuodettu, vääristelty ja paisuteltu. Nimeäni ja julkisuuskuvaani on käytetty varoituksena muille veronmaksajille. Mutta nyt se viitta on pudotettu harteiltani tällä oikeuden päätöksellä. Hartain toiveeni on, että päätös toimii ennakkotapauksena ja auttaa niitä tuhansia tavallisia kansalaisia, joita systeemi, joka oletusarvoisesti pitää kaikkia syyllisinä, päivittäin käyttää hyväksi, musertaa ja ajaa taloudelliseen ja henkiseen ahdinkoon. Tämä voitto on omistettu kaikille heille.”
Shakiraa syytettiin veropetoksesta myös toisessa tapauksessa, jotka ajoittuivat vuosiin 2012 ja 2014. Laulajaa uhkasi kahdeksan vuoden vankeustuomio, mutta Shakira sopi asian oikeussalin ulkopuolella ja maksoi sakkoja yli seitsemän miljoonaa euroa.