Pink Floydin myöhemmät vuodet kootaan hulppeaan 18 levyn boksiin – Sisältää yli 13 tuntia ennen julkaisematonta materiaalia

The Later Yearsin sisältö koostuu materiaalista vuosilta 1987-2019.
29.8.2019 22:06

Pink Floydin myöhempi tuotanto vuodesta 1987 eteenpäin kootaan hulppeaan The Later Years -kokoelmaan, joka käsittää cd:tä, Blu-raytä, dvd:tä ja 7″-vinyylejä yhteensä 18 levyn verran ja yli 13 tuntia ennen julkaisematonta materiaalia.

Boksiin kuuluu muun muassa vuoden 1987 A Momentary Lapse Of Reason -studioalbumi, jota on tuunattu Richard Wrightin ylimääräisillä kosketinsoitinosuuksilla sekä Nick Masonin rumpuraidoilla. Lisäksi kitaristi David Gilmour on uudelleenmiksannut levyn Andy Jacksonin kanssa. Livepuolella herkkua on tarjolla muun muassa harvinaisten ja haluttujen Knebworth 1990 ja Venice 1989 -konserttitaltiointien muodossa. Bonuksena mukana tulee dokumentteja ja kuvamateriaalia kiertueiden kulisseista sekä sälää kuten kiertuepasseja, tarroja ja julisteita.

Järkälemäisen boksin koko sisällön voit tarkistaa täältä. Ja mikäli erikoispainoksen koko ja hinta (Amazonissa reilut 470 euroa) hirvittää, niin ei hätää, sillä kokoelmasta julkaistaan myös maltillisemmat cd- ja lp-versiot.

Alla esimakuna Wish You Were Here -taltiointi kokoelmasta löytyvältä Knebworthin-keikalta:

 

Lisää luettavaa