Vuonna 1984 ilmestyi monia merkittäviä levyjä suomalaisen – ja eritoten porilaisen – rockin historiassa. Dingo julkaisi kultaa myyneen Nimeni on Dingo -albuminsa, Mamba julkaisi Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä -hitin sisältäneen esikoispitkäsoittonsa ja Yö julkaisi Nuorallatanssija-levyn, jonka b-puolen avanneesta Joutsenlaulusta on tullut yksi suomenkielisen rockin isoimmista kappaleista. Samana vuonna Eve lähti Dingosta ja alkoi äänittää kultaa myynyttä Eve-soolodebyyttiään, joka ilmestyi 1985.
Nyt 40 vuotta myöhemmin Dingo, Yö, Mamba ja Eve nähdään ensimmäistä kertaa samalla lavalla juhlistamassa tuota merkityksellistä vuotta. Porilaisten suosikit -konserttitapahtuma järjestetään 30. marraskuuta Porin Isomäessä Enersense-areenalla. Liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa maanantaina 3.6. kello 9.
Juhlavuoden kunniaksi Eve on tänään julkaissut myös uuden singlen Suosikin julisteessa, joka johdattaa kuulijan noihin 40 vuoden takaisiin tunnelmiin. Katso kappaleen kasariestetiikkaa tihkuva video alta.