Princen perikunta ärähti jälleen Donald Trumpille – Presidentti rikkoi vuosi sitten antamansa lupauksen

Trump ei pahemmin piittaa artistien kielloista valitessaan musiikkia tapahtumiinsa.

Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump vieraili torstaina 10. lokakuuta Minnesotan Minneapolisissa. Tapahtuman yhteydessä yleisölle soitettiin paikallisten musiikkisuuruuksien tuotantoa, kuten Princen ikonista Purple Rainia. Princen perikunta ei tätä kuitenkaan katsonut hyvällä vaan julkaisi Twitterissä tiukkasävyisen tekstin, jossa todettiin, ettei perikunta tue Trumpia eikä tällä ole lupa käyttää edesmenneen muusikon musiikkia omissa kampanjoissaan.

Perikunta on tapauksesta erityisen näreissään siksi, että se kirjallisesti kielsi Trumpia käyttämästä Princen musiikkia jo vuosi sitten. Tuolloin perikunta sai myös kirjallisen vastauksen, jossa vakuutettiin, ettei Purple Rainia tai muutakaan Princen tuotantoa enää käytetä Trumpin tapahtumissa ja kampanjoissa. Kyseisestä vastauksesta on myös kuva liitteenä perikunnan Twitter-julkaisussa.

Trump on joutunut monesti aiemminkin napit vastakkain erinäisten muusikkojen ja artistien kanssa näiden musiikin luvattoman käytön vuoksi. Muun muassa Ozzy (ja Sharon) Osbourne, Neil Young, Axl Rose, Steven Tyler sekä The White Stripes ovat kaikki kieltäneet Trumpia käyttämästä heidän musiikkiaan poliittisissa tilaisuuksissaan.