Provinssi heitti kiusoitteluvaihteen silmään – järjestäjät vihjailevat tulevan pääesiintyjän tekevän festaridebyyttinsä Suomessa

15.1.2017 21:14

Seinäjoen Provinssin järjestäjät kiusoittelevat musiikinjanoisia seuraajiaan Facebookissa pudottelemalla salamyhkäisiä vihjeitä tulevan pääesiintyjänsä nimestä. Ensimmäinen vihje parin päivän takaa paljasti kyseisen artistin tai yhtyeen ponnistavan Yhdysvalloista. Eilen julkaistu vihje puolestaan kertoi kyseisen esiintyjän tekevän Törnävänsaarella historiansa ensimmäisen festivaalikeikan Suomen maaperällä. Moinen mystisyys onkin saanut aikaan melkoisen arvuuttelumyräkän festarikävijöiden keskuudessa, veikkausten kattaessa yhtyeitä aina Blink-182:n kautta Korniin ja Twenty One Pilotsista aina Pearl Jamiin saakka.

Pääesiintyjän julkistusta saadaan vartoilla alkavan viikon keskiviikkoon, mutta sitä odotellessa juuri mikäänhän ei ole yhtä mukavaa ajanvietettä kuin asialla spekulointi – semminkin, kun oikein veikanneiden kesken on jaossa 2 x 3pv VIP-liput ensi kesän festareille, vaikkapa juuri sitten tätä pian julkistettavaa nimeä katselemaan ja kuuntelemaan.

Provinssia vietetään järjestyksessään 39. kerran Seinäjoen Törnävänsaarella 29.6.2017-1.7.2017. Jo varmistuneisiin esiintyjiin lukeutuvat muun muassa Airbourne, Apulanta, Children of Bodom, Die Antwoord, Ellie Goulding, In Flames, Profeetat ja Turmion Kätilöt.

Lisää luettavaa