Raskasta joulua otsikoissa maailmalla – näin taittuu jouluklassikko Tarja Turuselta ja Dee Sniderilta

5.12.2018 09:16

Mitä ne kummat suomalaiset ovat taas keksineet? Tällaista kysymyksenasettelua on aistittavissa, kun esimerkiksi Blabbermouth nosti esille kotimaiseksi perinteeksi kohonneen Raskasta joulua -kiertueen. ”Metallimaailman CNN” julkaisi yleisöstä käsin kuvattuja videoita Rauman-keikalta yleisönsä ihmeteltäväksi, ja videoilta voi tarkastaa, miten esimerkiksi Dee Snider ja Tarja Turunen hoitivat yhteistuumin Oi jouluyön. Kuuntele yläpuolelta.

16. marraskuuta alkanut Raskasta joulua -karavaani puksuttaa läpi joulukuun ympäri Suomea. Kiertueen kaikki päivämäärät voi katsoa esimrkiksi täältä. Rundilla ovat mukana Turusen ja Sniderin lisäksi muun muassa Marco Hietala, Tony Kakko, Ville Tuomi, Joe Lynn Turner ja Elize Ryd, ja konserttien artistikattaus vaihtelee paikkakunnittain.

Soundin haastattelussa hiljattain ollut Dee Snider kertoo olevansa suuri joulun ystävä. ”Minähän rakastan joulua! Twisted Sister teki joululevyn kauan ennen muita, ja se oli yksi suosituimpia levyjämme. Olen tehnyt joulumusikaalin, josta olemme nyt suunnittelemassa tv-spesiaaliversiota. Minähän tein myös vaimolleni joululaulun, joka päätyi lopulta Celine Dionin levylle! Eli rakastan joulua kuten niin moni muukin metallipää tekee. Joululauluissa on mielestäni voimaa ja sisäänrakennettua heviyttä, joka pitää vain kaivaa esiin”, Snider sanoo ja jatkaa:

”Joten kun minut kutsuttiin tähän ja näin, ketä kaikkia siinä on mukana – esimerkiksi Tarja Turunen – olin todella innoissani. Odotan sitä kovasti, sillä pidän haasteista.”

Lue koko Sniderin haastattelu täältä. Twisted Sister -laulajan voi nähdä myös soolokeikoilla 7.12. Oulun Areenassa ja 8.1. Lahti-hallissa.

Lisää luettavaa