Ruisrockin pääesiintyjäksi elektronisen musiikin todellinen supertähti

11.4.2014 09:02

Huikeaa suosiota nauttiva ja vaikuttavan nipun hittisinglejä julkaissut David Guetta on kiinnitetty päättämään Ruisrockin avajaispäivä. 1990-luvulla dj-uransa aloittanut ranskalaistähti esiintyy Turun Ruissalossa perjantaina 4.7. Guettan vuonna 2009 julkaistu albumi One Love on myynyt miljoonia kappaleita ja siltä on lohkottu useita menestyssinglejä.

Jo aiemmin julkistettu punkbändi The Offspring on puolestaan paljastanut soittavansa Ruisrockissa 20 vuotta sitten julkaistun, yli 20 miljoonaa kopiota myyneen Smash-albuminsa kokonaan.

Ruisrockin kotimaista artistikattausta vahvistavat Happoradio ja JVG.

Ruisrockin varmistunut päiväkohtainen ohjelma:
Perjantai: David Guetta (FRA), The Offspring (USA), Bastille (UK), Caribou (CAN), Example (UK), Mando Diao (SWE), Cheek, Children of Bodom, Sanni, Erin, Olavi Uusivirta, Pariisin Kevät, Stone, Tuomo
Lauantai: Lily Allen (UK), Veronica Maggio (SWE), Jenni Vartiainen, J. Karjalainen, Popeda, Michael Monroe, Haloo Helsinki!, Anna Abreu, JVG, Happoradio, Lost Society, Risto, Ruudolf & Karri Koira, & Musta Barbaari & Aksim, Samuli Putro, Stam1na, Stig & Kullankaivajat
Sunnuntai: Phoenix (FR), Wiz Khalifa (USA), Suede (UK), Tame Impala (AUS), You Me At Six (UK), First Aid Kit (SWE), Icona Pop (SWE), The 1975 (UK), Vesa-Matti Loiri, Kolmas Nainen, Robin, Jonna Tervomaa, Jukka Poika, Scandinavian Music Group, Gasellit

Lisää julkistusuutisia on luvassa lähiaikoina.

Täräytetään loppuun vielä The Offspringin 20 vuoden jälkeenkin hienosti potkiva Self Esteem.

Lisää luettavaa