”Rupesin polttelemaan säännöllisesti vasta 43-vuotiaana” – miljoonia myynyt rock-artisti Melissa Etheridge mukaan kannabisbisnekseen

3.9.2016 22:47

Oscarilla ja useammallakin Grammyllä palkittu, lähemmäs 30 miljoonaa albumia urallaan myynyt rockmuusikko Melissa Etheridge on tehnyt uuden ulkomusiikillisen aluevaltauksen, kertoo Billboard.com. Artistin perustama Etheridge Farms tuottaa nimittäin kannabista lääkekäyttöön Kalifornian porottavan auringon alla.

”Brändäys on jo kovassa vauhdissa”, Etheridge kommentoi Billboardille suunnitelmiaan. ”Tarjolla on voide, joka on erinomainen lihaksille ja niveltulehduksiin. Minulla on myös oma savuke, joitakin syötäviä tuotteita ja öljypatruunoita. Olen vasta tekemässä tuloani markkinoille, mutta olen opiskellut kannabiksen saloja jo 10 vuotta yrittäessäni tuoda Amerikkaan todellisen terveyteen ja hyvinvointiin keskittyneen tuotteen. Erityisesti haluan painottaa sitä, kuinka tärkeä tämä kasvi on ja on aiemmin ollut lääkinnällisessä järjestelmässämme.”

”70 vuotta sitten kannabista löytyi apteekkien hyllyiltä ja on tullut aika palata samaan tilanteeseen ja ylipäätään lisätä ymmärrystämme kasvipohjaisia lääkkeitä kohtaan”. Etheridgellä todettiin rintasyöpä vuonna 2004 ja hän uskoo marihuanan auttaneen häntä siitä toipumisessa suuresti. ”Uskoakseni jokainen, joka polttaa kannabista, käyttää sitä lääkinnällisessä mielessä, ymmärsipä hän sitä tai ei. Mikäli se on minun tapani rentoutua ja lievittää stressiä päiväni päätteeksi, kuka voi väittää ettei se ole hyvää lääkettä? Eikö Ambienilla ja Valiumilla pyritä juuri samaan?”

Vaikka Etheridge onkin tätä nykyä suuri kannabiksen puolestapuhuja, aloitti hän itse harrasteen vasta kypsemmällä iällä. ”Rupesin polttelemaan säännöllisesti vasta 43-vuotiaana. Meni 80-luvun loppuun ennen kuin aloin tehdä sitä sosiaalisesti, mikäli jollakulla oli vain rehua tarjolla. Vasta syöpädiagnoosin saatuani aloin etsiä sitä aktiivisesti käsiini.”

Orastavan kannabisbisneksensä ohessa Etheridge valmistautuu julkaisemaan uransa neljännentoista soololevyn, Memphis Rock and Soulin, lokakuun 7. päivä. ”Se tulee sisältämään uusia näkemyksiä mahtavista Otis Redding -kappaleista”, innostunut Etheridge summaa.

Lisää luettavaa