Satakunnan Kansa ja Helsingin Sanomat uutisoivat, että Ruusut-yhtyeessä muun muassa rumpuja soittanut Alpo Nummelin jättää bändin.
Medioiden mukaan Ruusut tiedotti asiasta Instagramin tarinat-osiossa, ja kertoi samalla jatkavansa toimintaansa kolmehenkisenä. Tällä hetkellä yhtyeen Instagram-tililtä ei löydy lainkaan sisältöä.
Nummelin on puolestaan jakanut omissa Instagram-tarinoissaan Helsingin Sanomien uutisen ja kirjoittaa sen yhteydessä yhden aikakauden päättyneen.
Nummelinin lisäksi Ruusut-kokoonpanoon ovat kuuluneet Ringa Manner, Miikka Koivisto ja Samuli Kukkola.