Sakari Kuosmanen lyöttäytyi yhteen Pyhimyksen kanssa – Ensinäytössä Tulenkantaja-singlen video

Sakari Kuosmanen julkaisee uutta musiikkia. Uudella singlellä mukana myös Pyhimys. Nyt Soundin ensinäytössä Jukka Salon tekemä musiikkivideo.
16.11.2022 08:30

Sakari Kuosmanen valmistelee keväällä 2023 ilmestyvän levynsä julkaisua. Soundin ensinäytössä vuoronsa saa uuteen Tulenkantaja-singleen valmistunut musiikkivideo. Kuosmasen singlelle on löytynyt yllättävä vierailija, rap-artisti Pyhimys. Katso yläpuolelta, millaista tulosta yhteistyö on synnyttänyt.

— Teemana videolla on elämän arvaamattomuus ja kaverisuhteiden kohtalot sen virrassa. Videolla seurataan kahta kaverusta eri ikävaiheessa – kuudesluokkalaisina kujeilijoina, pari-kolmekymppisinä rellestäjinä ja nelikymppisinä hyvin erilaista elämää viettävinä aikuisina. Kuosmanen ja Pyhimys laulavat kappaletta eteerisessä kuvitteellisessa tilassa, jossa tarinan tapahtumat kuultavat paikoin heidän siluettiensa läpi, tiedotteessa pohjustetaan.
Videon on ohjannut ja käsikirjoittanut Jukka Salo.

Tulenkantaja on kolmas single Sakari Kuosmasen ensi keväänä julkaistavalta pitkäsoitolta. Aiemmin levyltä on julkaistu singlet Ihan tavallinen Juha ja Ihmissusi. 

Sakari Kuosmasen ensimmäinen, omaa nimeään kantava pitkäsoitto ilmestyi vuonna 1985. Sen jälkeen levyjä on tullut tasaiseen tahtiin, tosin edellisestä Kuosmasen soololevystä on kulunut jo tovi. Edellinen levy Suojaton julkaistiin vuonna 2006. Näyttelijänä Kuosmanen on tehnyt useita elokuvarooleja monien ohjaajien kanssa. Erityisesti Kuosmanen on tunnettu Aki Kaurismäen luottonäyttelijänä.

Lisää luettavaa