Sammy Hagar -ajan Van Halen ansaitsee enemmän arvostusta, sanoo Wolfgang Van Halen – ”Antakaa sille mahdollisuus”

17.3.2023 13:03

Van Halen -yhtyeen ajanjakso, jolloin bändin nokkamiehenä toimi laulaja-kitaristi Sammy Hagar eli niin sanottu Van Hagar -kausi ei saa sitä arvostusta, jonka se ansaitsee, sanoo Eddie Van Halenin poika Wolfgang Van Halen. Asia tuli esille oklahomalaisen KATT-radion haastattelussa, jossa tältä kysyttiin Record Store Dayn kunniaksi tehdystä alkujaan 1993 ilmestyneen Live: Right Here, Right Now -levyn uusintajulkaisusta. Tämä kun on ensimmäinen kerta, kun Hagarin aikakaudelta julkaistaan mitään uutena versiona.

”Se aikakausi ei saa mielestäni yhtään kunniiaa, vaikka siellä on mukana paljon loistavia biisejä ja tietenkin uskomatonta soittoa. Mielestäni ihmiset eivät anna sille mahdollisuutta, koska ovat pudonneet siihen väsyneeseen ’tämä laulaja on parempi kuin tuo’ -paskaan. Antakaa sille mahdollisuus, ihan oikeasti. Siellä on paljon hyvää kamaa”, Wolfgang Van Halen tuskailee.

Wolfgangilta kysyttiin myös, millainen rooli hänellä on Van Haleniin liittyvien asioiden suunnittelemisessa ja päätöksenteossa.

”Alex (Van Halen, rumpali) on tietysti pääjehu, mitä tulee päätöksentekoon ja kysyn aina kaikissa asioistaa häneltä, mikä hänen mielestään on oikein. Mutta minä olen tavallaan päätöksenteossa isäni ääni eli minä ja Al olemme tiimi”, Wolfgang selittää.

Lisää luettavaa