Sentenced-laulaja nostaa hattua David Lynchille – T. Jarva and the Dark Place julkaisi uuden videon

27.1.2025 11:25

Sentencedistä ja The Black Leaguesta tunnettu Taneli Jarva musisoi nykyään T. Jarva and the Dark Place -kokoonpanossa. Jarvan ja kitaristi Sami Hassisen aloittama sekä keikoilla rumpali Sami Käyhkön, kontrabasisti Ari Lampisen ja kosketinsoittaja Janne Immosen vahvistama yhtye esitteli alkuvuodesta uuden Still & Cold -singlen, ja nyt kappaleen kaveriksi on saatu valmiiksi myös musiikkivideo. Katso Sami Käyhkön ohjaama video alempaa.

”Video kuvattiin hyvinkin ex tempore ja tiukalla aikataululla. Pelkistetyt ja yksinkertaiset elementit ovat videon ydin. Videon loppu on tribuutti vasta joukostamme poistuneelle David Lynchille, jonka teoksia useampikin yhtyeemme jäsen arvostaa”, Käyhkö kertoo tiedotteessa.

Kahdeksanminuuttinen Still & Cold äänitettiin pääosin jo viime helmikuussa julkaistun Post Festumin yhteydessä. ”Tämä kunnioitettavan mittainen oodi menneille ystäville on eräänlainen coda debyyttialbumille; jälkisoitto ensilevyn teemakokonaisuudelle, jonka luotamme maistuvan tuotantoomme mieltyneelle kuulijalle”, Jarva kertoo. 

YouTube video