Serpico lähestyy voimaballadia tavanomaisesta poikkeavasta kulmasta – Katso porilaisyhtyeen Dark Energy -video

Vähemmän on joskus enemmän.
20.1.2022 09:23

Porilainen hard rock -yhtye Serpico on julkaissut musiikkivideon Dark Energy -kappaleelle, joka löytyy myös myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta The Chosen Four -pitkäsoitolta. Dark Energy edustaa klassista voimaballadiosastoa, mutta yhtye ja Astia-studion Anssi Kippo päättivätkin tarttua siihen perinteistä poikkeavalla tavalla.

”Yleensähän tällaiseen slovariin kasataan palapelin tavoin valtava kitaravalli, äänitetään kymmeniä taustalauluraitoja sekä vähintään yhtä monta syntikkaa. Tässä tapauksessa päätimmekin ottaa aivan vastakkaisen lähestymistavan, sillä mukana on vain kaksi rytmikitaraa ja kosketin- sekä lauluraitojakin on kumpaisiakin vain yksi.  Mielestäni lisäraidat olisivat vain vähentäneet biisistä nyt välittyvää taikaa”, Kippo kommentoi.

”Kappaleen sanoituksissa pohditaan, kuinka pienistä ainesosista saa luotua jotakin näin suurta pimeästä energiasta muodostuvaa”, laulaja Vee Dour tiivistää puolestaan tekstien keskeisen idean.

 

Lisää luettavaa