Social Distortionin Suomen-keikat siirtyvät taas – Myös keikkapaikka vaihtuu ajankohdan lisäksi

Kaksi Telakan-keikkaa yhdistyvät yhdeksi jäähallin Black Box -keikaksi.
12.4.2021 13:03

Social Distortionin oli tarkoitus saapua Suomeen viettämään Helsingin The Circuksen hautajaisia kesäkuussa 2020. Koronan vuoksi nuo keikat kuitenkin lykkääntyivät tämän vuoden kesäkuulle ja samalla keikkapaikka vaihtui Telakaksi.

Koska koronatilanne ei ole vieläkään yhtään sen valoisampi, on Social Distortionin keikkoja siirretty jälleen vuodella eteenpäin ja samalla vaihtuu jälleen myös keikkapaikka – kahden Telakan-keikan sijaan yhtye soittaakin yhden konsertoin 7.6.2022 Helsingin jäähallin Black Boxissa.

Edellisille keikkapäiville ostetut liput käyvät sellaisenaan myös kesällä 2022. Liput voi halutessaan myös palauttaa 8.6.2021 mennessä täällä. Mikäli sinulla on ostettuna lippu molemmille Telakan-keikoille, voi toisen palauttaa Lippupisteeseen. Mahdollisesti myyntiin vapautuvista lipuista tiedotetaan myöhemmin.

Lisää luettavaa