Stoned Statues suuntaa katseen kohti kesää tanssittavan Sorrow-rallin merkeissä – ”Nimestään huolimatta biisi ei kerro surusta”

"Se muistuttaa että aina on toivoa, ja vaikka kantaisi harteillaan suurta taakkaa, tulee joskus päiviä jolloin sitä on kevyempi kantaa", yhtye kertoo tuoreesta singlelohkaisustaan.
22.5.2026 13:11

Kotimainen vaihtoehtometallitrio Stoned Statues julkaisee 12. kesäkuuta kolmannen albuminsa Nothing Is Ever Over. Nyt levyltä on julkaistu tuoreena maistiaisena tanssittava kesäralli Sorrow, jonka voit kuunnella tuosta alta.

”Nimestään huolimatta biisi ei kerro surusta – vaan se muistuttaa että aina on toivoa, ja vaikka kantaisi harteillaan suurta taakkaa, tulee joskus päiviä jolloin sitä on kevyempi kantaa. Meidän pitäisi sallia ympärillemme enemmän keskeneräisyyttä sekä epätäydellisyyttä, ja uskaltaa myös haaveilla!” kolmikko kommentoi.

Stoned Statues nähdään kesällä muun muassa Kannuksen Monarifesteillä, Nummijärven Nummirockissa, Seinäjoen Provinssissa, Kotkan Dark River Festivaleilla sekä Oulun Qstockissa. Syksyllä yhtye suuntaa Britteihin yhdeksälle keikalle.

Lue myös: Kappale heille, jotka kokevat tulleensa yhteiskunnan hylkäämiksi – Stoned Statues julkaisi uutta tuotantoa

Youtube video