Turun Sanomat uutisoi Turun tärkeimpiin keikkapaikkoihin lukeutuvaa Klubia hallinnoivan Turun kulttuurikamarin hakeutuneen konkurssiin.
– Konkurssihakemus jätettiin maanantaina ja hyväksyttiin keskiviikkona. Nyt pesänhoitaja selvittää asiaa, Klubin ohjelma- ja markkinointipäällikkö Kimmo Nurminen kertoo Turun Sanomille.
Konkurssin takia Santa Cruzin ja Shiraz Lanen kaavailtu konsertti siirtyi Turun Vimmaan. Tulevien konserttien kohtalo on vielä auki, mutta pilvellä on onneksi hopeareunus, sillä päteviä halukkaita jatkajiksi on Nurmisen mukaan ilmoittautunut useita.
Myös toinen turkulainen keikkapaikka ilmoitti sulkevansa ovensa lopullisesti. Eerikinkadulla sijaitseva Rokbar ehti pyöriä nykyisellä paikallaan pari vuotta järjestäen säännöllisesti pääasiassa raskaampaan musiikkiin keskittyneitä keikkailtoja. Rokbar sulkee ovensa tulevana lauantaina 26. syyskuuta.
Päivitetty 9.11.2015: Alkuperäisessä uutisessa puhuttiin virheellisesti Turun kauppakamarista, joka ei ole konkurssissa. Konkurssiin on sitä vastoin mennyt Klubia hallinnoiva Turun kulttuurikamari. Pahoittelemme virhettä!