Takavuosien R&B-ikoni näyttäisi perineen Axl Rosen epätäsmällisimmän esiintyjän viitan – edellinen keikka alkoi jopa 3 tuntia myöhässä

1.2.2017 21:54

Guns N’ Roses -nokkamies Axl Rose piti pitkään hallussaan epävirallista, ns. isojen tähtien epätäsmällisimmän esiintyjän titteliä, kunnes 2000-luvun loppupuolella käänsi kelkkansa ja alkoi ilmaantumaan maailman lukemattomille esiintymislavoille enemmän tai vähemmän luvattuina kellonlyöminä. Viimeistään Not in This Lifetime… -paluukiertueen aikana on käynyt selväksi, että Rose taitaa olla ihan oikeasti muuttunut mies. Mutta entäpä sitten Rosen jäljiltä vapaaksi jäänyt jatkuvan myöhästelijän vakanssi? Kuka sen oikein perii?

Moninkertainen Grammy-voittaja ja Fugees-yhtyeestä tuttu laulaja Lauryn Hill on tässä varsin kyseenalaisessa kilvassa hyvinkin mahdollisesti vankalla piikkipaikalla – sen verran vakuuttavia hänen viime aikojen näyttönsä viivästelyn jalon taidemuodon saralla ovat olleet. Billboard esimerkiksi uutisoi Hillin eilisiltaisen konsertin Pittsburghin Heinz Hallissa alkaneen vaatimattomasti rapiat kolme tuntia myöhässä. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun tähti on myöhästellyt tolkuttomasti omilta keikoiltaan ja mahtuupa joukkoon ihan reippaita ohareitakin. Ei siis ihme, että neidon faneillakin on alkanut jo hieman kärsivällisyys hiipumaan tähden oikuttelevan käytöksen suhteen. Pittsburghin tapahtumia purettiinkin heti tuoreeltaan Twitterissä varsin nasevien meemien voimin, joista pari valikoitua voit katsastaa alta.

Lisää luettavaa