Tanskalainen pitkän linjan hard rock -jyrä D-A-D julkaisee kolmannentoista kokopitkänsä 4. lokakuuta. Speed Of Darkness -nimellä siunattua kokonaisuutta ei ennakoida pelkästään yhdellä, vaan kerralla jopa kahdella singlellä. Voit kuunnella The Ghost- ja 1st, 2nd & 3rd -kappaleet jutun lopusta.
D-A-D-kitaristi Jacob Binzer kertoo tuottaja Nick Fossin intoilleen kuulemastaan.
”Hän sanoo, että kyseessä on vahvin kappalevalikoima pitkään aikaan, ja hän ollut mukana kuvioissa vuodesta 1988”, Binzer kertoo.
Laulaja-kitaristi Jesper Binzer on samoilla linjoilla.
”Ensimmäistä kertaa kolmeen tai neljään levyyn olen täysin innoissani uudesta materiaalista, ja odotan innolla studioon menoa jokaikinen päivä”, Binzer toteaa. ”Meillä on runsaudenpulaa niin lauluista kuin ideoistakin, ja olen pyrkinyt tähän tilanteeseen viimeisillä kolmella tai neljällä D-A-D-levyllä. Ihan hullua, kuinka asiat kiertävät tuolla lailla kehää. Luulin että kaikki oli jo tehty, että olemme vain vanhoja körmyjä tekemässä mihin kykenevät, mutta nyt kokonaan uusi tarve on nostanut päätään.”
D-A-D kiertää kesällä eurooppalaisia festivaaleja.