Tästä tuli hyvä päivä: sana kiirii, että ZZ Top saapuu juhlakiertueellaan areenakeikalle Suomeen!

20.11.2018 12:00

No nyt! Keikkavuosi 2019 sen kuin kuumenee, sillä nyt kuuluu sellaista tietoa, että itse ZZ Top saapuu ensi vuonna Suomeen. Maailman kaunein ja paras partaboogie-yhtye konsertoi 4. kesäkuuta Helsingin Hartwall-areenalla. Hyvä!

Keikka on osa bändin muhkeaa 50-vuotisjuhlakiertuetta. Vuonna 1969 Teksasin Houstonissa perustetun trion kokoonpano on pysynyt samana kaikki nämä vuodet, vaikka orkesterin tyylissä ja soundissa on nähty välillä merkittäviä muutoksia. Kiertue käynnistyy kesäkuun alussa Pohjoismaista, ja siitä kolmikko jatkaa Keski-Eurooppaan ja edelleen Isoon-Britanniaan.

Konsertin pääsyliput maksavat 69–89 euroa. Yleisöllä on myös mahdollisuus ostaa lippu anniskelukatsomoon, mikä tämän orkesterin keikalla on varmasti monien mieleen. Liput tulevat myyntiin 26. marraskuuta Ticketmasterissa. Soundi on tapahtuman yhteistyökumppani.
 

Lisää luettavaa