Lausunnoissaan joskus enemmän, useimmiten vähemmän korrektina miehenä tunnettu kitarasankari Ted Nugent on vakuuttunut siitä, ettei häntä ole vieläkään nimetty mukaan Rock ’n’ Roll Hall of Fame -kermaan poliittisten syiden vuoksi. Nugent pohti asiaa hiljattain newyorkilaisen Q103-radion haastattelussa.
– Rolling Stone -lehden perustaja ja Hall of Famen pääkarju Jann Wenner vihaa vapautta. Hän vihaa perustuslain toista lisäystä ja hän vihaa minua, koska olen Kansallisen kivääriyhdistyksen johtokunnan ylpeä jäsen. Se on ainoa syy, miksi en ole Rock ’n’ Roll Hall of Famessa, Nugent toteaa.
Kahdesti Hall of Fameen nimetty David Crosby (osana The Byrdsia sekä Crosby, Stills & Nashia) antoi kuitenkin oman näkemyksensä, miksi kyseinen tunnustus ei vielä Nugentin kohdalle ole osunut. Crosby toi mielipiteensä julki Twitterissä, kun eräs toinen käyttäjä kysyi, onko poliittinen korrektius hänestä oikea syy Nugentin poissaoloon.
– Ei. Se persläpi ei vain ole tarpeeksi hyvä, kuului Crosbyn ytimekäs ja tyly kuittaus.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Crosby kuittailee Nugentin suuntaan. Rokkarit kävivät sanasotaa jo aiemmin keväällä, kun Nugent vieraili Valkoisessa talossa Donald Trumpin vieraana. Crosby twiittasi tuolloin kuvan kaksikosta saatesanoilla: ”Kaksi historian vilpillisintä hymyä. Mikä pari persreikiä”. Nugent vastasi tähän puolestaan sanomalla Crosbya ”menetetyksi tapaukseksi”, jonka looginen ajattelukyky on mennyt liiallisen päihteiden käytön vuoksi.
No the asshole just isn’t good enough https://t.co/tiJ4rJaX4S
— David Crosby (@thedavidcrosby) August 14, 2017