The Neville Brothers -saksofonisti Charles Neville, 79, on kuollut

Veljeskatraan toiseksi vanhin soitti aikanaa myös muun muassa James Brownin ja B.B. Kingin taustalla.
27.4.2018 12:44

Saksofonisti Charles Neville, joka paljasti tammikuussa sairastavansa haimasyöpää, menehtyi torstaina 26. huhtikuuta, uutisoi Billboard. Kuoleman on vahvistanut Charlesin Aaron-veljen tiedottaja ja Aaron itse on julkaissut sosiaalisessa mediassa jäähyväiskirjeen edesmenneelle veljelleen.

Vuonna 1938 syntynyt Charles oli toiseksi vanhin The Neville Brothers -yhtyeen muodostaneesta veljeskatraasta. Vuonna 1977 perustetun soul/funk-yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Grammy-palkittu Healing Chant, Yellow Moon, Sister Rosa ja Leonard Cohen -laina Bird On A Wire, joka kuullaan muun muassa samannimisessä, vuonna 1990 julkaistussa elokuvassa, jota tähdittävät Mel Gibson ja Goldie Hawn.

Ennen The Neville Brothersia Charles oli mukana useiden r&b- ja bluesmuusikkojen taustabändeissä ja hän soitti vuosien varrella muun muassa Little Walterin, Jimmy Reedin, James Brownin, B.B. Kingin, Ray Charlesin, James Bookerin ja Huey ”Piano” Smithin taustalla.

Lisää luettavaa