Tikkurila Festivaalin kattaus vahvistui – ”Tavoitteenamme on rikkoa viime vuoden yleisöennätys”

Sanni Tikkurila Festivaalin lavalla vuonna 2016
Hanna Tyrväinen

Kesän 2017 Tikkurila Festivaalin artistilista on tänään vahvistunut uusilla nimillä. Kaiken kaikkiaan Tikkurila Festivaalilla on edessään historiansa suurimmat tuotannot.

Festivaalin ohjelmassa tullaan näkemään muun muassa Haloo Helsinki!, Pete Parkkonen, Ellinoora, Jukka Poika sekä Irina. Perjantain pääesiintyjänä kuullaan Profeettoja, jotka tekevät kesän ainoan pääkaupunkiseudun festarikeikkansa Tikkurilassa. Aiemmin festivaalin esiintyjiksi ovat varmistuneet Vesala, Sanni, Kaija Koo, Happoradio ja Apulanta.

– Tavoitteenamme on rikkoa viime vuoden yleisöennätys, eli 20 000 kävijää, mutta emme missään nimessä halua kasvaa holtittomasti, vaan rakentaa laadukkaan ja ainutlaatuisen festivaalikokemuksen jokaiselle kävijällemme, kertoo festivaalin perustaja Jan Grehn.

Tikkurila Festivaali vietetään 21.–22. heinäkuuta Vantaan Hiekkaharjussa. Talvihintaisia lippuja saa helmikuun loppuun saakka Lippupisteestä ja Tiketistä. Festivaalin koko ohjelmiston näet täältä.