Tito Jackson, 70, on kuollut

Michael Jacksonin isoveli Tito oli Jackson 5 -yhtyeen pitkäaikaisin jäsen yhdessä Jackie Jacksonin kanssa.
16.9.2024 09:13

Michael Jacksonin isoveli, Jackson 5 -yhtyeen alkuperäisjäseniin lukeutunut Tito Jackson on kuollut. Suru-uutisen on Entertainment Tonightille vahvistanut Jacksonin perheen läheinen ystävä ja entinen manageri Steve Manning. Kuolinsyytä ei ole vahvistettu, mutta Manning uskoo Jacksonin saaneen sydänkohtauksen. Tito Jackson oli kuollessaan 70-vuotias.

Tito Jackson oli Jacksonin sisaruksista kolmanneksi vanhin. Titon ollessa kymmenvuotias perheen patriarkka Joe Jackson huomasi tämän osaavan soittaa kitaraa ja laittoi tämän yhdessä isoveljensä Jackie Jacksonin ja pikkuveli Jermaine Jacksonin kanssa perustamaan lauluyhtyeen. Yhtyeeseen liittyi myöhemmin sisaruksista Marlon Jackson sekä vasta viisivuotias Michael Jackson ja bändi otti nimekseen Jackson 5. Yhtye nousi 70-luvulla suursuosioon, mutta suosio hiipui 80-luvulla ja Michael jätti yhtyeen keskittyäkseen soolouraansa. Jackson 5 lopetti toimintansa 1989, mutta aktivoitui taas 2012.

Tito oli yhdessä veljensä Jackien kanssa ainoat sisarukset, jotka toimivat Jackson 5 -yhtyeessä alusta loppuun. Edelleen aktiivinen Jackson 5 – johon kuuluivat Titon ja Jackien lisäksi Marlon Jackson (joka lähti yhtyeestä 1985, mutta palasi bändin taas aktivoiduttua) sekä Titon poika Taryll Jackson, joka korvasi vuonna 2020 lopettaneen Jermainen – esiintyi viimeksi 8. syyskuuta Englannin Surreyssä ja yhtyeelle oli buukattu loppuvuodelle esiintymisiä New Yorkiin ja Ohioon.

Vuonna 2003 Tito Jackson alkoi kiertää maailmaa blues- ja funkmusiikkia esittäen. Hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Tito Time vuonna 2016 ja ylsi singlelistoille Get It Baby -kappaleella. Toinen soololevy Under Your Spell ilmestyi 2021.

Tito Jacksonilla on kolme lasta, Taj, Taryll ja TJ Jackson, jotka muodostavat yhdessä 3T-nimisen lauluyhtyeen.

Lisää luettavaa