Tuntematon suomalaisbändi mukana Prog Magazinen kisassa – Käy äänestämässä!

Tuore ja toistaiseksi tuntematon tamperelainen Weirdship-yhtye on saanut biisinsä mukaan brittiläisen progelehti Prog Magazinen unsigned-äänestykseen. Kisan kautta bändi sai myös biisinsä lehden mukana tulleelle cd-levylle.

Tällä hetkellä Weirdship on äänestystuloksissa hienosti kolmantena, joten kannattaa käydä kuuntelemassa biisi ja antaa tukensa jos meno miellyttää. Äänestysaikaa on maaliskuun loppuun.

Ehdokkaat pääsee kuuntelemaan täältä.

Äänensä voi antaa täällä.

Weirdship esiintyi eilen illalla livenä Tampereella ja pakko todeta, että yhtyeen meno oli poikkeuksellisen persoonallista. Jack The Rooster -ravintolan bändiskabaan osallistunut yhtye esitti kolme täysin erilaista kappaletta, joiden aikana mieleen nousi paikoin jopa Frank Zappa tai Captain Beefheart – sen verran kahleista vapaata musisointia bändi esitteli. Weirdshit -nimi saattaisi kuvata bändiä vielä paremmin.

Vaikutuksen tekivät etenkin laulajan harvinaisen intohimoinen – lähes pattonmainen – heittäytyminen ja monipuolinen äänenkäyttö, sekä huolella mietityt ja tiukaksi treenatut sovitukset. Tähtiajatuksen kirkastaminen ei tekisi pahaa, ja muutamin paikoin homma lipsahteli turhan itsetarkoituksellisen erikoisuudentavoittelun puolelle, mutta ehdottomasti seuraamisen arvoinen uusi tuttavuus.

Kilpailuun osallistuvan kappaleen kuulet alta ja lisää Weirdship-biisejä löytyy täältä.