Tyrävyö on palannut! Kuuntele uusi single ennakkoon Soundin netissä

7.4.2015 09:53

Vuosituhannen vaihteessa suosioon noussut Tyrävyö julkaisee perjantaina 10. huhtikuuta uuden singlen. Tuli sisällä on nyt ennakkokuuntelussa Soundin netissä.

Laulaja-kitaristi Eero Valorinnan, kitaristi Kristian Kuustien, basisti Tomi Saurasen, rumpali Pasi Viinamäen ja kosketinsoittaja Ilkka Tiaisen muodostama yhtye tekee paluun alkuperäisessä kokoonpanossaan.

− Mä luulen, että tuossa kappaleessa on kivasti jotain vanhaa ja jotain uutta. Tarina voi tuntua ehkä ikävältä, mutta mikä tärkeintä, tällä kertaa sieltä tunnelin päästä näkyy valoa eikä pelkästään pohja, Tyrävyön nokkamies Eero Valorinta kuvailee.

Tyrävyö julkaisee vanhoista hiteistään koostuvan kokoelmalevyn 5. kesäkuuta. Kokonaan uusi Tyrävyö-albumi on luvassa syksyllä.

− Meidän paluustamme voi kaikessa lyhykäisyydessään syyttää Arto Muna ja Millenium -orkesteria, joka myöskin laittoi hynttyyt taas yhteen. Mä tein joskus päätöksen, et mikäli Mällenium palaa, on meidänkin syytä asiaa harkita. Ja tässä sitä ollaan, Valorinta toteaa tiedotteessa.

− On todella hauska veivata ja hengailla jätkien kanssa. Fiilis on kaiken kaikkiaan positiivinen ja toivotaan, että se myös näkyy ulospäin.

Tuli sisällä -singlen ensi viikolla kuvattavan musiikkivideon ohjaa bändille jo 1990-luvun lopussa videoita ohjannut Tuukka Temonen. Kuuntele uunituore Tyrävyö-kappale alla.

Lisää luettavaa