Uusi yritys: Discharge saapuu syksyllä Suomeen paikkaamaan keväällä peruuntunutta keikkaansa

Yhtye heittääkin nyt yhden keikan sijaan kaksi.
9.7.2019 09:30

Punklegenda Dischargen oli tarkoitus esiintyä Helsingin Nosturissa viime huhtikuussa, mutta joutui perumaan tulonsa aivan kalkkiviivoilla valitettavien logististen ongelmien vuoksi.

”Lentomme Manchesterista Kööpenhaminaan peruttiin, joka tarkoitti sitä, että emme olisi ehtineet mitenkään lennollemme Helsinkiin. Emmekä millekään lennolle, joka olisi ollut perillä ennen esiintymistämme. Meillä ei ollut siis muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä kannoillamme ja suunnata takaisin kotiin”, bändi harmitteli.

Bändi kuitenkin lupasi palata takaisin korvaamaan fanien pettymyksen mahdollisimman nopeasti ja nyt nuo lupaukset lunastetaan tuplaten: Discharge heittää nimittäin peräti kaksi korvaavaa keikkaa syksyllä; Tampereen Klubilla 26. syyskuuta ja seuraavana päivänä Helsingin Ääniwallissa.

Molempien keikkojen liput tulevat myyntiin torstaina 11. heinäkuuta kello 9. Huhtikuisen Nosturin keikan lipun ostaneet saavat myös alennuksen Ääniwallin keikan ennakkolipuista. Alennuslippuja voi ostaa vain ennakkoon Tiketistä.

KONSERTTI: Discharge + support

TO 26.09.2019 Tampere, Klubi
Liput ennakkoon 18,50€ / ovelta 20€  

PE 27.09.2019 Helsinki, Ääniwalli 
Liput ennakkoon 22€ / ovelta 24€
6.4. keikan lipulla ennakkoon 18€ 
(6.4. keikan lippu näytettävä lipun tarkastuksessa. Alennusliput ainoastaan ennakkoon Tiketistä)

Lisää luettavaa