Uutta J. Karjalaista, olkaa hyvä! Tarjolla on laulu Oulusta, mutta tämä kylä ei sijaitsekaan Suomessa

7.1.2022 10:09

Näin on tullut uusi J. Karjalaisen kappale keskuuteemme. Veteraaniartisti esittelee yleisölle uuden singlen, joka pohjustaa tietä keväällä julkaistavalle albumille. Singlekappale on nimeltään Oulu, Wisconsin, ja aiheena on tosiaan Yhdysvaltain Wisconsinissa sijaitseva Oulu-niminen kylä. Kovin suuresta paikasta ei ole kysymys, sillä vuoden 2010 väestönlaskennassa paikan asukasluvuksi kirjattiin 527 henkilöä.

Kepeän folklaulun on tuottanut Karjalaisen poika Väinö. J. Karjalainen juhlii syntymäpäiviään tänä vuonna näyttävästi, sillä mies nähdään ensimmäistä kertaa Helsingin Hartwall-areenalla. Keikka järjestetään 1. huhtikuuta – oletettavasti tämä ei kuitenkaan ole aprillipilaa.

Lisää luettavaa