Uutta musiikkivideota pukkaa? Vai sittenkin jotain muuta? Rammstein-fanien kannattaa olla lähipäivinä valppaina

Jens Koch.

Saksalainen industrial-jyrä Rammstein on heittänyt kiusoitteluvaihteen silmään. Nopeasti silmäiltynä merkit viittaisivat Zeit-albumilta löytyvälle Adieu-kappaleelle julkaistavaan musiikkivideoon, mutta onko siinä todella kaikki?

Yhtye julkaisi aiemmin tänään 20 sekunnin mittaisen videon, jossa holvin ovet sulkeutuvat ennen ”Adieu”-teksiin ilmestymistä ruutuun. Tätä seuraa päivämäärä 24.11.22, klo. 17.00, joka viittaa kuluvan viikon torstaihin, klo. 16.00 (Suomen aikaa). Tämähän olisi helppo tulkita niin, että tuolloin yhtyeeltä pukkaa uutta videota, eikös vain? Tarkemmassa syynissä aiemmin mainitun holvin ovessa lukee kuitenkin ”Mutter-22”.

Mutterhan on yhtyeen kolmannen, vuonna 2001 julkaistun studioalbumin nimi. Voisiko kiusoittelu siis liittyä esimerkiksi vuodella myöhästyneeseen levyn 20-vuotisjuhlajulkaisuun tai muutoin vain remasteroituun painokseen?

No, tämä jääköön nähtäväksi. Torstaihan on jo pian ovella.

Katso tiiserivideo alta.