Vieraita Suomeen: mm. Sparks ja The Flower Kings

1.8.2012 09:49

Yhdysvaltalainen Sparks palaa Suomeen ensilevynsä 40-vuotiskiertueella. Two Hands, One Mouth -rundi pysähtyy Helsingin Tavastialla sunnuntaina 7. lokakuuta. 

Russell (laulu) ja Ron Mael (koskettimet) saapuvat paikalle kahdestaan, esiintyen ilman taustayhtyeen tukea. Sparks on tehnyt ennenkin ennakkoluulottomia asioita: esimerkiksi vuonna 2008 yhtye soitti Lontoossa 21 peräkkäisenä iltana jokaisen albuminsa kokonaisuudessaan ja kronologisessa järjestyksessä.

Tauolle jääneestä Sonic Youthista tuttu Kim Gordon taas saapuu freejazz/noise-kitaristin Bill Nacen kanssa Suomeen. Body/Head -yhtyeen konsertti soi Helsingin Savoy-teatterissa tiistaina 25. syyskuuta.

Progressiivinen ruotsalaisyhtye The Flower Kings taas valtaa Helsingin Nosturin Euroopan-kiertueensa päätteeksi. Tapahtumapäivä on perjantai 2. marraskuuta.

Amerikkalainen hiphop-artisti Tech N9ne taas suuntaa Tavastialle. 90-luvun alusta lähtien musiikkia tehnyt underground-räppäri esiintyy Helsingissä lauantaina 17. marraskuuta.

Lisää luettavaa