Ronnie James Dion managerivaimo Wendy Dio toteaa laulajan hologrammin olleen kokeilu, jota ei näillä näkymin tulla uusimaan.
Eyellusion loi vuonna 2010 menehtyneestä Diosta hologrammin, joka debytoi Wacken Open Air -festivaaleilla elokuussa 2016. Laulajalegendan esiintymisistä koottua hologrammia säesti livebändi, joka koostui kitaristi Craig Goldystä, rumpali Simon Wrightista, kosketinsoittaja Scott Warrenista sekä basisti Bjorn Englenistä. Mukana menossa olivat myös entinen Judas Priest -solisti Tim ”Ripper” Owens sekä ex-Lynch Mob -keulakuva Oni Logan.
Wendy Dio puhui hologrammiprojektin nykytilasta The Rockman Power Hourin tuoreessa haastattelussa.
”Se oli kokeilu”, Wendy sanoo. ”Se meni 50/50 — jotkut vihasivat ja jotkut rakastivat sitä. Se oli vain jotain, jota teimme. En halua tehdä sitä uudelleen. Tällä kertaa aion luoda oikean Ronnien. Minulla on videomateriaalia Rainbow-ajoilta, jotain Black Sabbathilta sekä Diolta, jopa Elfiltä. Haluan yhdistää materiaalin livebändin kanssa ja viedä sen keikoille. Uskon nuorten haluavan todella nähdä sen — ja samalla myös jotain, mitä he eivät ole aiemmin nähneet.”
Kuuntele haastattelu alta.