Yoko Ono kiinnitettiin Wes Andersonin seuraavaan elokuvaan, näyttelee mahdollisesti koiraa

22.12.2016 13:21

Vuonna 2014 The Grand Budapest Hotel -elokuvallaan säväyttänyt ohjaaja Wes Anderson julkisti seuraavan elokuvaprojektinsa. Vuonna 2018 ensi-iltaan tuleva Isle of Dogs on stop motion -tekniikalla toteutettava animaatio, jonka esiintyjäkaarti on harvinaisen wesandersonmainen: mukana ovat herran aikaisemmista elokuvista tutut Bill Murray, F. Murray Abraham, Edward Norton, Harvey Keitel ja Jeff Goldblum sekä uusina kasvoina muun muassa Bryan Cranston, Tilda Swinton, Scarlett Johansson ja Liev Schreiber.

Beatles-mielessä elokuva on sikäli mielenkiintoinen, että sen esiintyjäkaartiin on rekrytoitu myös Yoko Ono. Onon roolista ei ole vielä kummempaa tietoa, mutta kun koirien saaresta on kysymys ja animaation ehdoilla edetään, ei olisi lainkaan ihme, jos roolihahmo osoittautuisi nelijalkaiseksi.

Jos muuten sinä haluat mukaan leffaan edellä mainitun tähtikaartin jatkoksi, katso alla oleva video ja osallistu skabaan, josta saatat voittaa puheroolin elokuvasta. Kilpailun tuotot lahjoitetaan Martin Scorsesen vanhoja elokuvia unohduksesta pelastavalle säätiölle. Ja on muuten harvinaisen wesandersonmainen tämä elokuvaesittelykin:

Lisää luettavaa