Lauantaina koittaa Niklas Räsäselle totuuden hetki. 17.12. hän nousee Helsingin Hartwall-areenalla tuhansien ihmisten eteen esiintymislavalle, joka on ympäröity kehäköysin.
Samalle lavalle nousee myös espanjalainen Mariano Hilario, jolla on jotain, mitä Räsänen haluaa: Euroopan ammattinyrkkeilyliiton raskaan keskisarjan EU-mestaruusvyö. Eikä Hilariolla ole mitään haluja vyöstään luopua. Sen uusi omistaja ratkaistaan nyrkein.
Räsänen esiintyi myös viime kesänä tuhansien ihmisten edessä, mutta hieman erilaisessa ympäristössä. Lava oli Lahden Summer Up -festareilla, Räsäsen käsissä oli nyrkkeilyhanskojen tilalla rumpukapulat ja vastustajan sijaan edessä seisoi yleisöä villinnyt räppäri Brädi.
Eikä pesti Brädin keikkabändissä ole Räsäsen ainoa meriitti muusikkona. Tällä hetkellä hän intoilee Eskapistit-kokoonpanostaan, joka julkaisi viime viikolla ensimmäisen singlensä.
”Eskapistit sai alkunsa, kun tutustuin Brädin kautta Panu Willmaniin”, Räsänen kertoo.
”Panu on soittanut St. Hoodissa, Dark Filth Fraternityssa, Entwinessa, Before the Dawnissa ja vaikka missä yhtyeissä. Hän lauloi myös kertosäkeen Brädin Kotona-biisiin (2013). Sen myötä tutustuttiin ja käytiin pari kertaa jamittelemassa. Siitä sitten lähti ajatus alkaa tehdä musaa.”
Mainittu Syvin-single korostaa edelleen Räsäsen ristiriitaisuutta. Musisoiva ammattinyrkkeilijä on jo itsessään harvinainen tapaus, mutta jos sellainen jostain löytyy, musiikin tyylilajin odottaa olevan joko pubirockia, metallia tai uhoräppiä.
Eskapistien kappale on kuitenkin kevyesti leijailevaa, maalailevaa poppia. ”Herkkä” voisi olla sopiva termi kuvailemaan biisiä.
Räsänen on tuon sanan kanssa sujut. Itse asiassa hän ei epäröi päästää suustaan lausetta, jota harva ammattinyrkkeilijä suostuu koskaan lausumaan ääneen ja vielä harvempi aivan uransa tärkeimmän ottelun alla:
”Minä olen oikeastaan tosi herkkä tyyppi”, Räsänen sanoo ja katsoo suoraan silmiin.
Kuva: Tanja Kalliosaari
Miksi tämä on huomionarvoista? Muistutetaanpa, millaisesta urheilulajista nyt on kysymys.
Läntinen maailma muuttuu alati tasa-arvoisemmaksi, mutta nyrkkeily ja etenkin ammattinyrkkeily ovat sinnikkäästi viimeisiä machokulttuurin linnakkeita. Niissä ihaillaan ennen kaikkea voimaa, kovuutta ja armottomuutta.
Se oli minulle oikeastaan käänteentekevä kokemus, kun ymmärsin itsestäni herkkyyden ja sen tuoman tietynlaisen heikkouden.
– Niklas Räsänen
Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi niin, että ammattinyrkkeilijän miehisyyden kyseenalaistaminen on verisimpiä loukkauksia, mitä kuvitella saattaa. Kansainvälisten nyrkkeilysivustojen uutisista saa yhä lukea, miten nyrkkeilijät härnäävät vastustajiaan kutsumalla näitä ”pikkutytöiksi”, ”neideiksi” tai ”hinttareiksi”.
Jos nykypäivänä vaikkapa jääkiekkoilija tai jalkapalloilija turvautuisi tuollaisiin sanankäänteisiin, olisi seurauksena herkästi somemyrsky. Nyrkkeilyssä vastaava puheenparsi ei nostata samalla tavalla kulmakarvoja.
Miksi Räsänen haluaa olla näin vahvasti erilainen lajinsa edustaja?
”Se oli minulle oikeastaan käänteentekevä kokemus, kun ymmärsin itsestäni herkkyyden ja sen tuoman tietynlaisen heikkouden”, Räsänen kertoo.
”Sen myötä aloin ymmärtää itseäni ja samalla vastustajiani paremmin. Herkkyys kääntyikin vahvuudeksi, kun ei tarvinnut enää pelätä, että herkät piirteet tulisivat esille. Oman herkkyyden kohtaamalla oppii toimimaan sen kanssa.”
Räsäsen mielestä ihminen on sitä heikommilla, mitä enemmän tämä joutuu hautaamaan itsensä sosiaalisten paineiden tai ulkopuolisten odotusten alle.
”Ihan kaikessa tekemisessä on tärkeää, että tuntee itsensä ja sitä kautta ikään kuin puhkeaa kukkaan.”
Tällaiset puheet kertovat tietysti myös lujasta itsevarmuudesta.
Oli Räsänen miten herkkä tahansa, hän on joka tapauksessa yksi Suomen parhaista nyrkkeilijöistä painoluokkaan katsomatta. Amatöörien Suomen mestaruus ja tappioton, 13 voittoa käsittävä ura ammattilaisena toimivat tästä todisteena.
Musiikkipiireissä kulkee sukupolvelta toiselle vanha humoristinen sanonta: ”Musiikki on pelastanut minut urheilulta.”
Muusikoiden ja urheilijoiden välillä todella tuntuu olevan yhtä syvä kuilu kuin vaikkapa kokoomuksen ja vasemmistoliiton tai humanististen tieteiden ja kauppakorkeakoulun opiskelijoiden välillä. Jos urheilijat ovat mielikuvissa kilpailuhenkisiä suorittajia, muusikot ovat kovia arvoja vieroksuvia taiteilijasieluja.
Siksi kai näitä elämäntyylejä ei liiemmin yhdistellä. Harvassa ovat kilpaurheilijat, jotka soittavat myös bändissä ja toisin päin.
Räsänen kuitenkin tarjoaa aiheeseen toisenlaisen näkökulman: hänen mielestään urheilijat ja muusikot ovat oikeastaan hyvin samankaltaisia.
”Molemmat ovat herkkiä ja luovia tyyppejä. Urheilu kuitenkin muokkaa ihmistä yhteen suuntaan varsinkin niissä lajeissa, joissa täytyy olla tietyllä tavalla kova ja kurinalainen. Mutta jos tämä sama tyyppi olisi valinnut musiikin, hänestä olisi tullut aivan erilainen”, Räsänen sanoo.
”Minäkin olisin varmasti aivan eri tyyppi, jos olisinkin lähtenyt tavoittelemaan uraa muusikkona. Olisin varmaan vieläkin pehmeämpi, jos se nyt on mahdollista!”
Mikäli urheilijat ja muusikot ärsyttävät toisiaan, Räsänen arvelee, että ärsytyksen syy onkin jokin asia, jonka osapuolet näkevät myös itsessään.
”Ehkä vastapuolta katsellessa näet, mitä sinustakin olisi voinut tulla, jos olisit tehnyt asiat toisin”, nyrkkeilijä pohtii.
Miehillä näyttää olevan jossain määrin tarve kukkoilla. Räppärit tekevät sen musan keinoin, nyrkkeilijät eri tavalla.
– Niklas Räsänen
Jotkut räppärit muodostavat poikkeuksen kahtiajakoon. Esimerkiksi Ruudolf harrastaa vapaaottelua ja on kokeillut siipiään kilpakehässäkin.
”Minä itse asiassa valmensin Rudya monta vuotta nyrkkeilyssä. Se on hyvä äijä”, Räsänen mainitsee väliin.
Lukkopainia pitkään harrastanut Aste puolestaan voitti viime vuonna brasilialaisen jujutsun Euroopan mestaruuden. Aste näkyi kesällä jopa FightSport-lehden kannessa.
Räsänen ei ole räppäreiden kamppailuinnostuksesta yllättynyt. Räpissä ja kamppailu-urheilussa on hänen mielestään asennepuolella paljon samaa.
”Onhan siinä samanlaista uhoa, että halutaan osoittaa jonkinlaista miehisyyttä. Minullakin on sellaista edelleen mukana, vaikka kokemuksen myötä se on vähenemään päin ja etsin motivaatiota muualta”, Räsänen sanoo.
”Miehillä näyttää olevan jossain määrin tarve kukkoilla. Räppärit tekevät sen musan keinoin, nyrkkeilijät eri tavalla. Ja mitä enemmän on tarve kukkoilla, sitä herkempi saattaa oikeasti olla. Eihän meille ole opetettu sellaista mallia, että mies saa olla tunteikas. Sitten jos on superherkkä ja vaikka itkettää harva se päivä, niin pakkohan se on jollain peittää. Näin siis vähän kärjistettynä.”
Miten nyrkkeilevä rumpali on sitten otettu vastaan musiikkipiireissä? Monilla tulee ammattinyrkkeilystä puhuttaessa edelleen mieleen ensimmäiseksi Tony Halmeen naama, joten ennakkoluuloja saattaa esiintyä.
”Ei minulla ole mitään ongelmia ollut. Sellaista nyt välillä tulee että kysytään, miltä tuntuu, kun pärjäisit kenelle tahansa tässä huoneessa. Se vähän kyllästyttääkin. Enhän minä sellaisia koskaan mieti!” Räsänen sanoo ja naurahtaa.
Ennakkoluuloja tulee Räsäsen mukaan enemmän akateemiselta yliopistoväeltä.
”Siellä on joskus vähän sellainen ajatus, että jos nyrkkeilet, niin olet vähän tyhmä. Kun heitä tapaa, on ensiasetelma monesti viileämpi kuin se, mihin päästään, kun ollaan juteltu hetken aikaa ja tutustuttu vähän. Silloin moni alkaa katsoa uudestaan, että millainen tyyppi tuo oikein onkaan.”
Nyrkkeilyssä Räsänen arvostaa Andre Wardin, Floyd Mayweatherin ja Bernard Hopkinsin kaltaisia kehäkettuja. Musiikkipuolella hänen juurensa ovat hardcoressa ja metallissa, vaikka aikuisiällä ei ankarin rypistys jaksa enää innostaa.
”Siltä osastolta kovimmaksi suosikiksi jäi Callisto ja etenkin bändin Noir-levy (2006). Se on edelleen todella kova. Myös teini-iän suosikki Rage Against the Machine toimii edelleen.”
Rumpaleista Räsänen on viime aikoina kiinnittänyt huomiota YouTubessa soittotaitojaan esittäviin Richard Spaveniin ja Benny Grebiin. Myös jazz on alkanut kiinnostaa.
”Olen hiljattain diggaillut erityisesti sellaista musaa, missä maalailevaa soundia yhdistetään jazzahtaviin looppeihin”, Räsänen sanoo.
”Jos olisin nyt pääasiallisesti muusikko, hurahtaisin varmasti jazz-rumpalointiin. En ole koskaan opiskellut musiikin teoriaa, mutta nyt kiinnostaisi lähteä vahvemmin siihen suuntaan.”
Minkä biisin tahtiin Räsänen sitten aikoo astua kehään lauantaina, kun hän lähtee tavoittelemaan EU-mestaruutta?
Tässäkin kohtaa Räsänen poikkeaa normeista, sillä nyrkkeilijä kävelee otteluun paksujen rap-biittien sijaan electronica-artisti Bonobon tahtiin. Liekö El Toro -kappalevalinta myös pieni jabi espanjalaisen mestarin suuntaan.
”Se on jotenkin sellainen biisi, että kun sitä kuuntelee silmät kiinni, voi nähdä kokonaisen nyrkkeilyottelun draaman kaaren. En osaa oikein selittää paremmin. Tulkaa paikalle ja kuunnelkaa, tuleeko teille samanlaiset vibat.”
Niklas Räsänen vs. Mariano Hilario nähdään Helsingin Hartwall-areenalla 17. joulukuuta. Samassa tapahtumassa ottelevat myös Edis Tatli, Eva Wahlström ja Robert Helenius.