Kaipuun sointi – Perjantaibiisinä Maija Vilkkumaa: Kaivopuiston jää

"Biisiä tehdessä tuli mietittyä esimerkiksi rakkauden loppumisen aiheuttamaa surua ja sitä, miten maailman talvet on muuttuneet."
1.4.2016 07:49

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan kerran viikossa esiin yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään heittäydytään Maija Vilkkumaa -uutuuden vietäviksi.

Maija Vilkkumaa on tehnyt vasta julkaistun, joskin jo alkuvuoden keikoilla kuullun Kaivopuiston jää -kappaleensa yhdessä tuottaja Eppu Kososen kanssa.

– Viime vuoden lopulla mulle tuli vahva tunne, että nyt pitää tehdä surullinen ja melodinen kappale. Mielessä oli Florence + The Machinen kappale Ship To Wreck (2015). Lopulta mentiin Epun kanssa studiolle, jossa syntyi ensimäinen versio Kaivopuiston jäästä. Biisiä tehdessä tuli mietittyä esimerkiksi rakkauden loppumisen aiheuttamaa surua ja sitä, miten maailman talvet on muuttuneet. Luulen, että tähän vaikutti myös viime aikoina kovasti luukuttamani Joni Mitchellin Big Yellow Taxi (1970) – biisi, jossa maailmantuska kietoutuu ihmissuhdetuskaan. Surullinen kappale, jossa mun mielestä soi kuitenkin kaipuu ja suuri maailma, ja siksi myös toivo, Vilkkumaa analysoi.

Maija Vilkkumaan edellinen pitkäsoitto on vuonna 2015 julkaistu Aja!

Painahan tuosta play ja tee oma analyysisi artistin tuoreimmasta:

Ja niitä keikkojahan Maija tekee vastedeskin. Bongaa itsellesi sopivimmat seuraavasta listasta.

1.4. Tampere, Klubi
2.4. Turku, Gong
8.4. Yksitystilaisuus
9.4. Turku, Viking Grace
15.4. Keuruu, Hotelli Keurusselkä
16.4. Oulu, Nightclub Tähti
22.4. Joensuu, Kerubi
23.4. Nurmes, Bomba
20.5. Helsinki, Tavastia
21.5. Rauma, Raumarock
27.5. Naantali, Kaivohuone
28.5. Kouvola, House Of Rock Bar
29.5. Helsinki, Naisten Kymppi
10.6. Kuopio, Kulttuuritapahtuma Lentävä Kalakukko
11.6. Kaarina, Saaristo Open Festival
12.6. Tba
25.6. Tba
30.6. Kouvola, Tykkimäki
2.7. Kokkola, Mustakari Memories
7.7. Tba
8.7. Iisalmi, Oluset Festival
9.7. Turku, Ruisrock
9.7. Kangasniemi, Rockaamo Festival
15.7. Tampere, Mustalahden tapahtumasatama
16.7. Kalajoki, Merisärkkä
23.7. Oulujärvi, Manamansalo
29.7. Tba
30.7. Rovaniemi, RolloRock Festival
5.8. Vantaa, Tulisuudelma
6.8. Siilinjärvi, Uneton Yö
19.8. Anjalankoski, Mari’s Coffee
20.8. Turku, Viking Grace

Kuten tiedät, kaikki paras uusi musiikki löytyy yhdestä ja samasta paikasta:

Lisää luettavaa