Foxygen on alusta asti ollut suuruudenhullu yhtye. Ihana huomata, että tauti ei ole talttunut. Jonathan Rado ja Sam France jatkavat yli kymmenen vuotta jatkunutta seikkailuaan jälkipsykedeelisen rockin maailmoissa ilman jarrupolkimia ja lakikorkeussäädöksiä.
Hang-albumin tyylihistoriallinen referenssipiste on 1970-luvun alussa. Beatles on hajonnut, suhteellisuudentaju hämärtynyt, bändien resurssit turvotettu mittaviksi ja tolkuttomuus kohotettu rockin keskeiseksi hyveeksi. Todd Rundgren for president! Eläköön luovan leikin Babylon! Maistuisiko viivat?
Sinfonisen softrockin, progressiivisen venkoilun ja musiikkiteatterin liepeillä piehtaroidessaan Foxygen onnistuu synnyttämään parhaimmillaan syntisen hyvää musiikkia. Kun kaksikon fokus pysyy vahvoissa melodioissa, ja koko albumin läpi pauhaava orkesterimahtailu loksahtaa laulujen dramaturgiassa kohdalleen, tuloksena on silkkaa euforiaa. Soinniltaan suurta, melodisesti nokkelaa ja hengeltään maanista tykitystä pystyy nielemään määränsä. Jossain käänteissä puuha muuttuu hieman naurettavaksi – aivan kuten Foxygen-duon esikuvilla. Mihin tarvitaan swing-välikkeitä glam-balladissa? Miksi sotkeutua rock-oopperan kirottuun tradition? Lemon Twigs -veljesten spirituaaliset sukulaiset eivät kunnianhimoltaan mieti liikaa tyylitajuasioita.
