Näiden kanadalaisten kohdalla tietää mitä saa, ja se on ainoastaan hyvä asia. Luvassa on pitkiä instrumentaaleja, jotka kasvatetaan kitaroiden, rumpujen ja viulujen vimmalla hitaasti mutta takuuvarmasti ylittämättömiin korkeuksiin ja hälyisään paatokseen.
Niin tälläkin kertaa, vaikka pahaenteisestä nimestään huolimatta albumi on yhtyeen selkein, iskevin ja positiivisin – jos nyt instrumentaalimusiikkia voi positiiviseksi luonnehtia. Hyväntuulisuus olisi liioittelua, mutta jotenkin aiempaa pirteämpinä, kauniimpina ja vähemmän ahdistavina nämä teokset soivat.
Levy on kompaktin mittainen ja koostuu neljästä kappaleesta. Kaksi lyhyttä, meluisaa ja huojuvaa mutta selkeää kappaletta vuorottelevat kahden pitkän, moniosaisen ja yllättävästi kääntyilevän teoksen kanssa.
Kokonaisuus toimii erinomaisesti vailla GY!BE:ä joskus vaivaavaa ähkyä tai hahmottomuutta. Toki kuten todettua, mikään tässä ei myöskään yllätä, mutta en haluaisikaan vaihtaa sitä tähän ihanan turvallisesti ympärille kietoutuvaan äänimassaan.
