Useimmat instrumentaalirockin tekijät väittävät säveltävänsä musiikkia elokuviin, joita kukaan ei ole vielä ymmärtänyt tehdä. Tällä he viittaavat musiikissaan piilevään valtavaan visuaaliseen potentiaaliin ja niin tehdessään valehtelevat suut ja silmät täyteen. Aika harvat instrumentaalitekeleet oikeasti synnyttävät minkäänlaista kuvallista ryöpsähtelyä kuulijan mielessä. Kytäjän esikoisalbumi kuuluu harvalukuiseen poikkeuslevyjen joukkoon. Se puhaltaa visuaalisten mielikuvien puron lorisemaan. Sister Flo -yhtyeessä vaikuttava kaksikko Jarno Alho ja Janne Lastumäki on päättänyt kunnioittaa lapsuuden kotikuntaansa sen mukaan nimetyllä instrumentaalikappaleiden kokoelmalla ja hyvä, että ovat. Kytäjä on nimittäin ihastuttava levy.
Vaikkei Alhon ja Lastumäen tavoitteena ole varmastikaan ollut määrätietoinen retroilu, vie duon levy ajatukset 1970-luvun hämyisiin kesiin aika haipakkaa. Kytäjän lämpimästi soivia luontokuvaelmia ja tunnelmapaloja voi pitää Jukka Tolosen Summer Gamesin kotikutoisempina ja pykälää naivistisempina perillisinä. Jälkihippiajan Britannian proge-kentän popimmasta ja folkkaavammasta siivestä löytyy myös esi-isiä tällle upeasti toteutetulle kokonaisuudelle. Samalla Kytäjän hämyinen ja herkkävivahteinen käsityöläismusiikki avautuu loistavasti ilman mitään historiallisia referenssejä. Siinä on raikkautta ja popahtavaa ilmavuutta, jota normiprogesta on turha etsiä. Kitaroilla, rummuilla, erilaisilla sormioilla ja millä lie nokkahuiluilla luotu kudos on kuin täydellinen lepotuoli, jossa voi köllötellä loputtomiin ja katsella silmät kiinni ikiomia elokuvia.
