Kytäjän vanhakantainen ja mukavasti kotikutoinen esikoinen on päätynyt kuunteluun usein. Kuutisen vuotta vanha albumi on kuin tuttu villahuivi, jonka kaulaan kietominen lämmittää muutakin kuin fyysistä olemusta. Myötätuntoinen Kytäjä on rakenteeltaan erinomainen kiekko myös siinä, ettei sen äänimaisema varsinaisesti vaadi keskittymistä, mutta halutessa uppoaminenkin onnistuu.
Alkuun Jarno Alhon ja Janne Lastumäen duo hahmottui jonkinlaiseksi Sister Flon sivujuonteeksi, mutta kun emohtye on enää muisto vain ja käsillä Kytäjän albumi numero kaksi, tullaan tykö ilmeisesti enemmän tositarkoituksella. Ajan kuluessa ideoita sikiää ja kunnianhimo kasvaa, mikä osoittautuu taas kaksiteräiseksi miekaksi. Horisontin laventamisen halu uhkaa kääntyä itseään vastaan, kun mukaan otetaan laulajat Ville Leinonen ja Minna Sihvonen, debyytilläkin kuultu oboisti Panu Sivonen, pari veijaria Black Motorista ja niin edelleen.
Suuriin odotuksiin vastaaminen on aina raskas ponnistus. Jokerina Kytäjä onkin vilautellut keikkojen mahdollisuutta. Jos kokoonpano osuu kohdalleen, voivat osumat kuten Sailing Stones/Vaeltavat kivet, Fishermen/Kalastajat ja Horizon Painters/Taivaanrannan maalarit johtaa vaikka mihin.
