Instrumentaalimusiikin tekijät kytkevät hyvin mielellään tekosensa elokuvamaailmaan. Voi kuinka monta kertaa olen kuullut puhuttavan ”ääniraidoista elokuviin, joita ei ole vielä tehty”.
Jarno Alhon ja Janne Lastumäen Kytäjä vie minut paljon kuvitteellisia b-elokuvia syvempiin vesiin. Taidokkaan kaksikon kiehtovia yksityiskohtia tihkuva musiikki on parhaimmillaan soiva vastine sille, kun lapsena luki Jules Vernen kirjoittamia seikkailuromaaneja ja arkimaailma katosi ympäriltä.
Kauan sitten Sister Flo -yhtyeen kautta tutkalleni ilmestyneen kaksikon kolmas ja ylivoimaisesti paras albumi on tasokasta säestystä ja ravintoa mielikuvitukselle. Kytäjän lennokkaasti nimetyt sävelmät tuovat musiikkia liikaa elämässään kuunnelleelle mieleen kaikenlaisia tyylillisiä ja eri aikakausiin liittyviä assosiaatioita. Elokuvamusiikki, varhainen elektroninen pop, kraut rock, disco, jonkin sortin proge, library music, kokeellinen suhina – onhan näitä. Olennaisempaa on monenlaisissa äänitys-, soitto- ja masterointiyhteyksissä kynsiään hioneen kaksikon oma kädenjälki.
Kolmos on kahden taideartesaanin voimannäyttö. Soundeista ja sävelistä on veistetty oma pienoismaailma, joka on kerroksellisuudessaan ja viimeistellyssä sävykkyydessään silkkaa terapiaa keskinkertaisen käyttömusiikin kuormittamalle mielelle. Lempeän muhkeasti soiva levy voi tosin kaivaa infantiilin ja oikukkaan puolen esiin kuulijasta. Mitä jos lapsi ei haluakaan lähteä kotiin fantasiapuistosta?