Uuden ja vanhan yhdistäminen on aina haastava projekti. Jukka Hakoköngäs on uuttanut yhteen Pekka Strengin akustiset kotinauhoitukset ja näihin 35 vuotta myöhemmin tekemänsä sovitukset ja orkestroinnit. Strengin osuus levyllä on luonnosmainen ja voi vain arvailla, olisivatko laulut olleet lopullisessa muodossaan kuullun kaltaisia ja moniko niistä olisi päätynyt levylle, jos Streng olisi sellaisen vielä ehtinyt julkaista.
Lopputulos tuo mieleen rahisevan ja rakeisen kaitafilmin, johon on sävelletty jälkeenpäin musiikki. Kuten elokuvissakin, niin myös Unen maassa kahden elementin liitto on parhaimmillaan, kun niiden sauma on huomaamaton. Aina niin ei ole ja tuotannollisille ratkaisulle jää runsaasti spekuloinnin varaa.
Parhaiten toimivat laulut Suruperhonen, Metsästäjä ja Sinä aamuna, joiden äänimaisemassa kuultaa asiaan kuuluva 70-lukuinen soundi. Pahiten metsään mennään hämmentävästi sovitetussa Olen rakastunut -biisissä, jossa bändin tyylitajuton vyörytys jättää Strengin pahasti jalkoihin.
Unen maa ei siis ole Pekka Strengin postuumi kolmas albumi eikä se pärjää millään asteikolla Magneettimiehen kuolemalle tai Kesämaalle. Levyn julkaiseminen, mistä lähtökohdista tahansa, on kuitenkin kulttuuriteko. Se muistuttaa ikävästi siitä aukosta, jonka Pekan ennenaikainen poismeno jätti suomalaiseen lauluntekijäkaartiin.