Rancidin katalogista löytyy kaksi puhdasta klassikkoalbumia: vuoden 1997 …And Out Come The Wolves löi jauhot suuhun kaikille 1990-luvun puolenvälin trendipunkkareille ja hieman myöhemmin Rancid osoitti pystyvänsä uudistumaan Indestructiblen (2003) myötä. Nämä kaksi levyä ovat Rancidin levytetyssä historiassa sieltä kevyemmästä päästä, mutta itselleni niiden lyönyttä ei ole. Ja kun asiaa peilaa nykypäivään, niin …Honor Is All We Knowlla ei oikein tähän ole mahdollisuuttakaan.
Tuottajaksi Rancid on saanut taas tutun Brett Gurewitzin ja soppaa on tutusti hämmennetty osaavilla ska-mausteilla. Ei mitään yllättävää, mutta hommansa Rancid hoitaa niin kuin ammattimiehet konsanaan. Ehkä juuri tässä piilee yksi …Honor Is All We Known ongelma. ”Valmiiksi pureksittu” ja ”tuttuakin tutumpi” ovat punkrockiin erityisen huono lähtökohta, varsinkin, kun puhutaan Rancidin tasoisesta yhtyeestä. En odottanut mitään suurta uudistumista, mutta tämä temppuvalikoima kaluttiin loppuun jo vuosia sitten.
Toisaalta, jos unohdetaan vaatimukset uudistumisesta, niin käsissä on kuitenkin kauttaaltaan toimiva paketti. Energiataso ei ole laskenut tippaakaan 1990-luvusta, kertosäkeet ovat edelleen pirun tarttuvia ja meiningistä haisee kaikki muu paitsi keskiluokkainen tasapaksuus. Voiko punklevyltä oikeastaan muuta toivoakaan?
